Tämä kanapastasalaatti syntyi oikeastaan kuin vahingossa, sillä viime kesänä minun vastuullani oli keksiä täysin lennosta viikonlopun piknikille jokin ruokaisampi tarjoiltava. Mietin, että pastasalaatit ovat melko suosittuja piknikeväitä, ja koska kaapista löytyi ainekset tällaiseen salaatiin, niin annoin vain luovuuden viedä mennessään. Kanapastasalaatti oli menestys ja olen sitä sen jälkeen tehnyt useamminkin. Tämä on helppo ja täyttävä arkiruoka, joka maistuu parhaimmalta, kun se on saanut tekeytyä jääkaapissa hetken aikaa ennen tarjoilua.
Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta pasta lävikössä.
Suikaloi kanafileet ja paista pannulla kypsiksi, mausta suolalla ja pippurilla ja jätä jäähtymään.
Pilko paprika, kurkku ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Halkaise kirsikkatomaatit ja murustele feta.
Sekoita ainekset kulhossa ja lisää joukkoon vielä maissi.
Valmista kastike sekoittamalla kaikki ainekset yhteen.
Kaada kastike salaatin päälle ja sekoita huolella. Koristele tuoreella persiljalla tai basilikalla.