Miten saada kotiruoka riittämään?

Varmaankin jokaisessa kodissa herätään ainakin jossain kohtaa tilanteeseen, jossa edellisen päivänä tehty ruoka ei enää riitäkään kattamaan seuraavan päivän ruokailuhetkiä. Esimerkiksi lapsiperheissä on hyvin tyypillistä, että lapsille hyvin maistuvan ruoan tekeminen tarkoittaa automaattisesti sitä, että seuraavana päivänä joutuu valmistamaan uuden ruoan.

Kotiruoan kanssa ei yleensä oikein pysty kikkailemaan, sillä ruoan valmistukseen käytettävä aika on aina rajallinen. Bonuksia tai lisäkierroksia ei voi tarjota ruoan yhteydessä samalla tavalla kuin Panosta nettikasino, mutta mahdollista päivän ruoan jatkaminen hyvillä lisukkeilla on.

Tässä artikkelissa käsittelemme parhaat keinot saada pääruokaa riittämään pidemmäksi aikaa.

Tee salaatti

Salaatin tekeminen pääruoan kylkeen on yksi helpoimmista tavoista saada itse pääruoka riittämään pidemmälle. Salaatin syöminen on tärkeää ravintoaineiden saannin kannalta, mutta hyvä ruokaisa salaatti on myös ystävällinen teko lompakolle.

Kasvisten ja hedelmien kilohinnat ovat merkittävästi matalampia kuin vaikkapa lihalla, joten niitä voidaan käyttää ruoissa mahtavasti lisukkeena paljonkin. Proteiinia enemmän haluaville kannattaa suosia salaatin joukossa myös palkokasveja tai vaikkapa soijaa ja tofua, joiden avulla salaatin ruokaisuus siirtyy aivan uudelle tasolle.

Tee kerralla enemmän

Tämä vinkki voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se ei sitä aina ole. Monissa arkiruoka ohjeissa on annettu hyvin tarkat mitat eri ruoka-aineille, eikä niiden muokkaaminen ole välttämättä kovin yksinkertaista.

Tätä nykyä netissä on kuitenkin tarjolla useampia erilaisia laskureita, joiden avulla annoskoon suurentaminen kahden- tai vaikka kolminkertaiseksi onnistuu helpostikin.

Toinen tärkeä asia on myös astioiden koko. Esimerkiksi monessa perheessä on olemassa jokin suosikkiastia, jossa valmistetaan bolognese makaronilaatikko tai kinkkukiusaus. Näiden tuplaaminen ei yhtäkkiä enää onnistukaan samassa astiassa. Tällöin on pakko ostaa joko toinen samanlainen astia tai hankkia isompi.

Meidän vinkkimme onkin, että hankkii keittiöön useita samanlaisia astioita, jolloin isompien määrien valmistaminen on helppoa ja tuttua.

Panosta täysjyvätuotteisiin

Täysjyvätuotteet ovat loistava valinta siihen, että ruoka riittää pidempään. Tämä johtuu tietysti siitä, että täysjyvätuotteissa on huomattavasti paljon enemmän kuitua kuin vähäkuituisissa tuotteissa. Näin ollen vähäkuituiset tuotteet eivät vie nälkää yhtä nopeasti tai yhtä pitkäksi aikaa.

Esimerkiksi täysjyvämakaroni on loistava esimerkki tästä:

Täysjyvämakaronissa on selvästi enemmän kuitua (noin 7–10 g/100g) kuin tavallisessa makaronissa (noin 3–5 g/100g). Kuitu pitää nälkää pidempään ja tasaa verensokeria. Myös proteiinin saannin kannalta tällä on merkitystä, sillä täysjyvämakaronissa on usein hieman korkeampi proteiinipitoisuus (n. 11-16 g) verrattuna tavalliseen vaaleaan makoniin.

Kuitenkin taas puhtaan energian saannin kannalta merkitystä ei ole niin paljon. Kalorimäärät ovat hyvin lähellä toisiaan (n. 300–360 kcal/100g), joten ero ei ole energiatiheydessä, vaan täysjyvän paremmassa kylläisyysarvossa. Näin ollen esimerkiksi laihdutuksen tai muun energiaseurannan yhteydessä täysjyväversio on aina parempi vaihtoehto.

Luota laadukkaisiin proteiineihin

Proteiinin saanti on yksi tärkeimmistä asioista kylläisyyden ja ruoan riittävyyden kanssa. Luonnolliset proteiinin lähteet, kuten kananmunat, palkokasvit ja liha, ovat erittäin tärkeitä.

Hyvä liha voi kenties olla kovamenekkistä ruokapöydässä, mutta toisaalta sen tuottama kylläisyyden tunne voi viedä nälkää pitkäksi aikaa. Ja myös vähempi määrä voi riittää, varsinkin lapsille.

Proteiininsaanti on myös erittäin tärkeää varsinkin lasten ja nuorten kehityksellä, sillä proteiinin saanti helpottaa lihasten kasvua, aminohappojen muodostumista elimistössä sekä aivojen suotuisampaa kehitystä.

Laadukas ruokajuoma

Myös ruokajuomien laatuun kannattaa kiinnittää huomiota. Tätä ei monesti tule huomattua, kun mietitään ruoan riittävyyttä. Voi olla, että sokeristen juomien juominen voi vähentää ruokahalua, mutta ne eivät ole kuitenkaan hyvä vaihtoehto missään muussa mielessä.

Ruokajuoma olisi aina hyvä olla vesi tai maito, jolloin ruoan merkitys energiansaannissa on tarpeeksi suuri.

Lopuksi

Ruoan riittävyys voi olla monissa lapsiperheissä todellinen haaste, mutta on tärkeää, että sen perusteella ei tehdä huonoja valintoja ruokapöytään. Laadukkaat raaka-aineet, riittävä ruoan määrä ja täysjyvän käyttö, ovat kaikki loistavia tapoja saada ruoka riittämään pidemmäksi aikaa.

Ja toki täytyyhän meidän myös muistaa, että ruoan tekeminen voi olla nautinto. Joka päivä siitä ei välttämättä tarvitse huolehtia, mutta ruoan valmistus on mukava tapa saada paras itsestä irti lautaselle.

x

Lost Password