Kotikokin apulaiset (sovellukset) ja vinkit arkeen

Nykyarki voi olla melkoisen hektistä. Pelkät reseptit eivät välttämättä riitä tuomaan tarvittavaa apua kiireiseen perhearkeen, joten apu pitää löytää jostain muualta. Mutta mitä muuta on saatavilla kuin wolttaaminen tai töissä syöminen. On varmasti muutakin, kun pelaamiseenkin on tullut live casino mahdollisuudet jopa mobiiliin, niin kyllä kotikokitkin ovat tuotu 2020-luvulle.

Ja apulaisilla ei nyt tarkoiteta oman perheen jäseniä, joskin heillekin on hyväksi opetella näitä samoja asioita. Jos koko perhe on omalla tavallaan mukana perheen ruoanlaitossa ja sen suunnittelusta, voi siitä tulla uusi yhteinen tekeminen koko perheelle. Samalla avataan lapsille aivan uusi tapa kommunikoida aikuisten kanssa samalla yhdessä oppien uusia asioita.

Ruoanlaitto ja sovellukset

Ihan ei vielä tänä päivänä onnistu ruoanlaitto pelkällä sovelluksella. Kylläkin on palveluita, mistä saa valmiit ruoka-annokset kotiin vain lämmittämistä vaille, mutta ihan suoraan sovellusta painamalla ei kotikeittiöön ruoka taianomaisesti ilmesty.

Mutta kiireinen moderni arki saa helpotusta kyllä digiajan sovelluksista. Eikä nyt ole kyse vain todellakaan resepteistä vaan laajemmasta apulaisten armaadasta.

Onhan sekin jo hyvä, että kauppojen omat sovellukset antavat mahdollisuuden resepteille, lisättynä ostoskorilla ja jopa mahdollisuudella tilata ostoskori etukäteen – ja sitten vain nouto, tai wolttaaminen. Ja näitä valmiita resepti ja ostoskori-yhdistelmä vaihtoehtoja on nykyään tarjolla jo tuhansia, eli todennäköisesti myös ruoka-allergioista kärsiville löytynee jotain.

Omat aivot eivät toimi

Yllättävän usein kotikokille ongelmaksi tulee se, ettei mielessä ole mitään ajatusta, mitä tekisi ruoaksi. Siksi nämä erilaiset reseptisovellukset tulevat käytännöllisiksi. Niistä kun voi kohtuullisen helposti etsiä omaan makuun soveltuvia ruoka-annoksia, ja jos ei pelkää muokkauksia ja osaa hommat keittiössä, voi helposti myös lähteä muokkaamaan valmiita reseptejä itselle paremmin sopiviksi – tässä tulee muuten hyväksi havaittu neuvo: kuvaa tekemäsi ruoat ja niiden valmistusaineet älypuhelimellasi. Näin ne jäävät myös muistiin paljon paremmin kuin vain yrittäisit itse muistaa, mitä teit kolme kuukautta sitten niille kuhafileille.

Useat näistä reseptisovelluksista sisältävät myös käyttäjien kommentteja, joista voi löytyä myös lisäideoita, jollei tälle päivälle niin jonnekin tulevaisuuteen. Helppoja reseptejä löytyy niin K-ruoan, Makun ja Yhteishyvän sovellusten kautta. Eikä huono idea ole lähteä mukaan jonnekin Facebookin ruokaryhmään – ei niissä ole pakko omia kuvia jakaa, mutta ainakin näkee toisten tekemiä ruoka-annoksia.

Etukäteissuunnittelu antaa aikaa

Jos ongelmana on aika, tai raha, on hyvä idea miettiä ruokia etukäteen. Viikkosuunnitelma tai kahden viikon ruokalistat ovat ideoita, joiden avulla saat kerralla mietittyä ruokalistaasi etukäteen. Se myös mahdollistaa paikallisten tarjousten käyttämisen, isompien ruokamäärien oston kerralla – ja näin syntyy mahdollisuus säästää rahaa. Aikaakin säästyy jo sillä, ettei ruokia tarvitse miettiä joka päivä, kun se työ on tehty jo kerralla.

Apuna voi käyttää vaikkapa Mealime ja PlanToEat sovelluksia, ja enemmänkin löytyy, jos vain haluaa laittaa hakukoneeseen ja testailla. Sovelluksia voi käyttää myös ostoslistojen tekoon. Etukäteissuunnittelu vähentää heräteostoksia, ja vähentää myös niitä tilanteita, kun huomaat ruokaa tehdessäsi, että jokin tarveaine onkin loppu, etkä muistanut ostaa sitä kaupassa ollessasi.

Kodin laitteet ja kokin apulaiset

Jos sinulla on kotonasi tilaa, hanki hyvänkokoinen pakastin. Pakastin tuo kokkaamiseen uuden ulottuvuuden antamalla sinulle enemmän tilaa ruokatuotteille, ja samalla myös useimmiten pidemmän säilyvyyden. Suositeltavaa on, että laitat jokaiseen pakastimeen laittamaasi ruokaan myös päivämäärätiedon, koska olet sen pakastimeen laittanut. Nimittäin eivät ne ruokatuotteet säily ikuisuuksia siellä pakastimessa.

  • jauheliha ja broileri (raaka): 3–4 kuukautta
  • naudan ja lampaanliha 8–10 kuukautta
  • sianliha 3-6 kuukautta
  • Kypsennetty liha ja laatikkoruoat: 2–3 kuukautta
  • Kala (rasvainen, esim. lohi): 2–3 kuukautta
  • Kala (vähärasvainen, esim. ahven): 4–6 kuukautta
  • Leipä ja sämpylät: 1–3 kuukautta
  • Marjat ja hedelmät: 8–12 kuukautta
  • Kasvikset (blanssatut): 8–12 kuukautta
  • Juustoraaste: 2–4 kuukautta
  • Ruoantähteet: 1–2 kuukautta
  • Pullat ja leivonnaiset: 2–3 kuukautta

Muutama pikkuvinkki pakastamisesta:

  • pakasta pienissä erissä
  • muista päivämäärälaput
  • anna ruoan jäähtyä ennen pakastamista
  • sulatus – tee se hitaasti
  • tee pakastimen inventaario vähintään kahdesti vuodessa

Muista myös, että ihan kaikki eivät sovi pakastukseen: salaatit, kurkku, tomaatti – eli vesipitoiset vihannekset, sekä monet maitotuotteista. Myöskään kananmunia ei kannata pakastaa, mutta jos olet tehnyt jonkinlaisen kananmunaseoksen, sen voit pakastaa.

Ruokasuunnittelu ja hävikki

Olet varmaan silloin tällöin joutunut heittämään ruokaa roskiin. Se on saattanut jäädä piiloon jääkaappiin, tai et muistanut nostaa eilistä ruokaa jääkaappiin ja se oli koko yön keittiön pöydällä. Jos jätät ruoan pitkäksi aikaa pöydälle, voit olla varma, että pöpöt löytävät sen, eikä oma bakteerikantasi enää selviytyisi ruoansyömisestä seuraavana päivänä ilman kunnon mahanpuruja.

Siksi edellä mainitut asiat aina siitä etukäteissuunnittelusta omaan pakastimeen ja päivämäärien merkitsemiseen ovat avuksi vähentämään hävikkiä. Näidenkin avulla sitä hävikkiä voi tulla, mutta ainakin olet tehnyt kaikkesi, että sitä on mahdollisimman vähän.

Vinkit hävikin voittamiselle

  • Suunnittele viikon ruoat etukäteen
  • Tee ostoslista ja pysy siinä
  • Säilytä ruoka oikein ja tarkista jääkaapin lämpötila
  • Käytä vanhimmat tuotteet ensin
  • Hyödynnä tähteet luovasti – esim. paistokset, keitot, laatikot
  • Pakasta ylijäämät ajoissa
  • Merkitse pakkauksiin päivämäärät
  • Osta “hävikkiherkkuja” alennuksella ja käytä ne pian
  • Tee säännöllinen ruokainventaario kaapeista ja pakastimesta
  • Älä pelkää “parasta ennen” -päiväystä – aistinvarainen arvio riittää usein

Opettele myös erilaisten ruoka-aineiden oikeaoppinen säilyttäminen. On hyvä tietää, mitkä pitää säilyttää kylmässä, ja mille riittää keittiön pöytä tai kaappi. Samalla niiden säilyvyysajat on hyvä tietää suurin piirtein sekä silloin kun ne vielä ovat pakkauksissa, ja sitten kun niistä on jo tehty jotain.

Ruokasuunnittelu ja ostoslistat vähentävät mahdollisesti heräteostosten määrää – niissä on se huono puoli, että yllättävän iso osa heräteostoksista päätyy hävikkiin – kotiin päästyämme emme käytäkään kaikkea, tai mieli on jo muuttunut ja ostos vain sullotaan kaappiin… ja unohdetaan sinne. Tai olemme ostaneet jotain ensimmäistä kertaa vain koska se näytti erilaiselta ja kotiin päästyämme tajuamme, ettei meillä ole mitään ajatustakaan mitä sillä ostoksella tehtäisiin.

Reseptit ja tähteet

Jos olet tähän mennessä heittänyt useimmiten tähteet roskiin, älä tee sitä enää jatkossa automaattisesti. Monet reseptisovellukset pitävä sisällään annoksia, joissa on käytetty edellisen päivän ruoantähteitä. Näistä resepteistä ja omasta ideoinnistasi saa helposti tehtyä tähteistä uusia annoksia seuraavalle päivälle lisäämällä joitain uusia ainesosia.

Hyvänä vinkkinä esimerkiksi edellisen päivän vihannekset soveltuvat useimmiten mahdollisen munakkaan sisällöksi!

Koonti vielä lopuksi

Ennen kaikkea omassa keittiössä on hyvä olla seikkailun- ja kokeilunhaluinen omien rajoitusten rajoissa. Jos ruokarajoitteita ei ole, voit ottaa perheellesi tavaksi, vaikka yhden uuden asian maistaminen kuukaudessa ja jokainen perheenjäsen saa vuorollaan ehdottaa uutta kokeiltavaa asiaa.

Eikä erilaisten reseptisivustojen tai reseptisovellusten käytössä ole mitään huonoa – ne yhdistettynä oman kauppaketjusi ostoslistoihin tuo varmasti apua oman perheesi ruokien suunnitteluun ja samalla niiden kehittämiseen.

x

Lost Password