Miten lohturuoasta ja ruutuajasta tuli täydellinen parivaljakko
Lohtusyöminen on monille tuttua eri tilanteissa ja vaikka se voi liian usein tehtynä olla haitallista, on sillä kohtuullisissa määrin terapeuttinen vaikutus. Viimeistään viimeisten vuosien aikana suurimmalla osalla lohtusyömiseen on erottamattomalla tavalla yhdistynyt myös ruutuaika, eli television, tietokoneen tai muun näytön katseleminen syömisen yhteydessä.
Miten tähän sitten on tultu, jopa siinä määrin, että pelkkä lohtusyöminen alkaa olemaan katoavaa kansanperinnettä? Tässä artikkelissa käymme lävitse vaiheet, jotka ovat nykyiseen tilanteeseen johtaneet ja esittelemme myös joitakin yleisimpiä lohturuokia ja määrittelemme koko lohturuoan termin. Kaikki television ääressä tapahtuva syöminen ei nimittäin missään tapauksessa ole lohtusyömistä. Luomme myös katsauksen mahdolliseen tulevaisuuteen.
Mitä lohturuoka on?
Lohturuoka voi periaatteessa olla mitä tahansa henkilökohtaisten mieltymystenmukaista ruokaa. Yleisesti ottaen se on kuitenkin epäterveelliseksi miellettävää ruokaa, kuten erityisen rasvaista tai makeaa ruokaa. Lohturuokaa syödään, kun ollaan surullisia, stressaantuneita, ahdistuneita tai väsyneitä. Tällaisia hetkiä voi olla esimerkiksi parisuhteen katkeaminen tai parisuhdekriisi, työpaikan menetys tai vaikkapa epäonnistuminen tärkeässä kokeessa tai muussa suorituksessa.
Perinteisiin lohturuokiin kuuluu jäätelö ja suklaa yleensä isoina annoksina. Se voi olla muutakin roskaruokaa, kuten sipsejä, keksejä tai karkkeja, usein näiden kaikkien yhdistelmää. Lohturuoka voi olla myös lämmintä ruokaa, mutta yleensä silloinkin se on sellaista, jonka valmistaminen ei vaadi lohturuoan syöjältä kohtuuttomia ponnisteluja. Tällaisia ovat esimerkiksi valmispizza, ranskalaiset ja nakit jne.
Usein lohturuoka on myös jotain kuumaa ja helposti verkosta tilattavaa. Nykyään ruoan tilaaminen on varsin samankaltaista, kuin nettiviihde, ja samalla tavalla kuin tarjolla on laaja valikoima netticasinoita, jotka tarjoavat kaikenlaisia pelejä, myös ruokasovellukset tarjoavat yhtä laajan vaihtoehtovalikoiman. Vaihtoehdot eivät ole enää rajoittuneita pelkästään pizzaan tai hampurilaisiin, vaan lohturuoasta pitävät voivat hankkia ateriakseen ovelle kiinalaista, intialaista, välimerellistä ruokaa tai jopa näiden sekoituksia, juuri silloin kun sitä tekee mieli.
Lohturuoassa tärkeää on, että se ei lopu kesken, ja siksi lohturuokaa yleensä hankitaan selvästi enemmän, kuin on tarpeen syödä. Lohturuoan syöminen yleensä päättyykin siihen, että sen syöjällä on vatsa liitoksia myöten täynnä ja mahaan ei mahdu enää palaakaan lohturuokaa tai mitään muutakaan ruokaa. Tavallista on, että lohturuoan syömisen jälkeen asetutaan levolle.
Miksi television katselu on muuttunut vuosien varrella?
Aikanaan ruokailu tapahtui aina ruokapöydän ääressä ja ainoastaan keskusteleminen oli sallittua. Tämä on vieläkin tapana juhlavammissa puitteissa. Arkiruokailun yhteydessä yleistyi jo 80-luvulla sarjakuvien tai sanomalehden lukeminen samalla kuin syötiin. Televisio tuolloin oli jo yleistynyt, mutta se oli olohuoneessa ja syöminen television katselun yhteydessä päti vain harvoin.
Suuri ero oli myös, että televisio-ohjelmat tulivat aikataulun mukaisesti. Ruoka-aikaan ei välttämättä ollut mitään kiinnostavaa ohjelmaa edes katsottavana, joten syömisen ja television katselun kulttuuria ei päässyt syntymään. Sipsejä ja vastaavaa roskaruokaa saatettiin kyllä syödä sopivan urheiluottelun tai tv-sarjan katselun aikana, mutta tällöin mentiin ohjelma-aikataulun ehdoilla, eikä syömisen ehdoilla.
Oli olemassa myös videonauhureita, mutta yleensä videonauhoilla olevat ohjelmat olivat sellaisia, jotka oli jo katsottu aiemmin heti tilaisuuden tullen, eikä sellaisen katsominen ole sama asia, kuin uuden ohjelman katsominen.
Tilanne alkoi muuttua digitaaliajan myötä. Ihmiset tallensivat digiboksinsa täyteen ohjelmia, joita eivät ehtineet ajallaan katsoa ja alkoi muodostua kulttuuri, jossa näitä ohjelmia katsottiin syömisen yhteydessä. Lopullisesti mahdollisuudet räjäyttivät suoratoistopalvelut. Näiden kautta ihmisillä avautui satojen tai tuhansien elokuvien tai tv-sarjojen maailma, joita pystyi katsomaan koska tahansa. Ensimmäistä kertaa edessä oli aidosti tilanne, jolloin vastaanottimesta oli aina katsottavissa itseä kiinnostavaa ohjelmaa, eli jos ruokailun yhteydessä halusi katsella itselleen uutta ohjelmaa, pystyi sen tekemään.
Miksi syöminen ja tv-sarjan tai elokuvan katselu sopii hyvin yhteen?
Edellisessä kappaleessa selvitettiin se, miten teknologian kehittyminen on luonut otolliset olosuhteet syömisen ja tv-sarjan tai elokuvan katselemisen yhdistelmälle. Vielä emme kuitenkaan ole käsitelleet sitä, miksi nämä asiat sopivat niin hyvin yhteen, emmekä sitä, miksi juuri lohtusyöminen on erityisen nautinnollista, jos samalla katsoo vastaanottimesta suosikkiohjelmiaan.
Yleisesti ottaen television katselu on passiivista viihdettä, eli ihmisen ei itse tarvitse tehdä käsillään mitään. Esimerkiksi tietokoneella tai kasinoilla pelaaminen on hankalaa syömisen yhteydessä, vaikka käytettävissä olisi kuinka mainioita uutuuspelejä tai kuinka laaja valikoima netticasinoita.
Syömisestä tv:n katselun aikana on tullut monelle rutiini tai ennemminkin tv:n katselusta syömisen aikana. Mikäli kyseessä ei ole mikään hieno ruokailu, tuo tv:n katselu samalla lisää viihdettä syömisen oheen ja näin lisää nautinnon hetkeä. Tämä pätee erityisesti tilanteissa, joissa ruokailukumppania tai ruokailukumppaneita ei ole.
Kun puhutaan lohturuoasta, joka siis yleensä on epäterveellistä, mutta hyvän makuista, niin herkullisen ruoan syöminen lisää dopamiinin tuotantoa ja kevyen tv-sarjan katselu samalla rauhoittaa mieltä ja auttaa pakenemaan arjen huolia. Juoneen uppoutuminen antaa muuta miettimisen aihetta ja surullisuus tai ahdistuneisuus haalenevat kuin huomaamatta mielestä. Samalla saa keskittyä syömiseen ilman suurempia tunnontuskia, jotka saattavat joillakin muissa tilanteissa seurata epäterveellisen ruoan syömistä. Lohtusyömisessä on lupa hemmotella itseään ja unohtaa hetkeksi ruoan epäterveellisyys ja kalorit.
Lohtusyömistä ei ole pakko harrastaa yksin, vaan se on jopa nautinnollisempaa ystävän seurassa, jolloin lisäaspektina syömiseen ja tv:n katseluun tulee myös keskustelu. Keskustelu kannattaa pitää kevyenä koskien katseltavia ohjelmia ja syötäviä ruokia, jotta lohtusyömiseen syynä oleva suru, stressi tai ahdistus ei silloinkaan pääse pintaan.
Lohtusyömisen tulevaisuus
Vaikka nykyisin suoratoistopalvelut ovat pirstaloituneet niin, että kaikkia suosikkiohjelmia ei löydy samasta paikasta, niin yksi tai kaksi suoratoistopalvelua riittää kyllä takaamaan, että lohtusyömisen ja ohjelmien katselun yhdistelmä ei kaadu ainakaan siihen, että mitään katsottavaa ei löytyisi. Nykyiset ruoan kuriiripalvelut mahdollistavat lohturuoan saamisen nopeasti kotiin, vaikka kaapista ei tarvittavia herkkuja heti löytyisikään. Lohtukatsominen on siis aina käden ulottuvilla välittömästi ja lohturuokaakaan ei tarvitse odottaa puolta tuntia pidempään.
Mikään ei indikoi, että tilanne olisi huonontumassa jatkossa, vaan päinvastoin jatkuvasti parantuvat verkkoyhteydet ja teknologia tekevät viiveistä katsomisessa vieläkin pienempiä. Lohtusyömisen ja tv:n katselun yhdistelmä on tullut jäädäkseen ja osaksi kulttuuria.
Yhteenveto
Kuten tästä artikkelista voi lukea, kulttuuri on muuttunut lohtusyömisessä paljolti sen vuoksi, että teknologia on luonut otolliset olosuhteet lohturuoan ja tv:n katselun yhdistelmälle. Mahdollisuus katsoa koska tahansa haluamiaan ohjelmia, on tehnyt television katselusta arkiruokailun yhteydessä arkipäivää ja tämä on laajentunut myös muuhun syömiseen. Lohturuokailu ilman samanaikaista tv:n katselemista tuntuukin nykyisin mahdottomalta yhdistelmältä, vaikka vielä joitakin aikoja sitten oli täysin tavanomaista syödä lohturuokaa keittiön pöydän ääressä ilman mitään lisävirikkeitä.
Lohturuoka on monen kohdalla epäterveellistä etupäässä siksi, että surullisuuden tai ahdistuneisuuden lieventäminen antaa ihmisille ikään kuin luvan syödä epäterveellistä ruokaa. Monet kurinalaiset ihmiset pidättäytyvät rasvaisen ja sokeririkkaan ruoan syömisestä muussa elämässään, joten lohtusyöminen on samalla muiltakin osin todellinen pako arjesta.